Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kapinanaikaan Hauholla, 28. huhtikuuta 1918

Södermanin pataljoona saapuu eversti Bergströmin johtamana Hovinkartanoon aamulla neljän aikaan. On hetki aikaa levähtää, aamukuudelta alkaa hyökkäys. Valkoiset ja saksalaiset marssivat Hauhon kirkolle. Södermanin pataljoonan toinen komppania lähtee Hauhon hautausmaan suuntaan ja kolmas komppania koukkaa pohjoisen kautta hyökätäkseen Kalailasta käsin. Ensimmäinen komppania jää Vihniöön reserviiin. Saksalaisten päästyä Vihniössä asemiin he avaavat tulen ja ampuvat tykillään Hauhon kirkon luo. Punaiset ovat puolustusasemissa kylän laidalla. He aloittavat saarrostavan vastahyökkäyksen. Pian saksalaiset joutuvat vetäytymään, jättäen rintamaan aukon. Hautausmaan luona käydään kiivasta taistelua. Punaiset ovat hyvissä asemissa hautausmaan aidan ja kivien takana. Södermanin pataljoonan toinen komppania joutuu hyökkäämään avoimen peltoaukean yli. Komppaniaa johtaa luutnantti Lindström. Punaiset lähtevät vastahyökkäykseen ja murtavat aukon valkoisten hyökkäysketjuun ja pääsevät näin heidä...

Kapinanaikaan Hauholla, 27. huhtikuuta 1918

Tunnelma tiivistyy. Hauhon rintamalla sattuu ja tapahtuu. Lauantai-aamuna kello 4.30 punaiset aloittavat tykkitulen valkoisten asemiin Alvettulassa. Neljän tunnin tykkikeskityksen jälkeen puoli yhdeksältä alkaen jalkaväki hyökkää sillalle ja osa pääsee sen yli rantapenkereen ja rakennusten suojaan. Lahtareiden kaksi kuularuiskua menee epäkuntoon. Kiväärituli niittää satoa sillan yli hyökkäävien punaisten joukossa. Bobackasta nousee sankka savu, päärakennus on syttynyt punaisten kranaatista tuleen. Renvaldin pataljoonan esikunnasta lähetetään lisää miehiä, noin 60 sotilasta ja kaksi kuularuiskua. Lisävoimien avulla punaiset saadaan pakoitetuksi takaisin Alvettulanjoen toiselle puolelle. Rintama rauhoittuu puolenpäivän aikaan.  Alvettulan vuonna 1916 valmistunut silta. Joen yli peräytyneet punaiset keskustelevat antautumisestaan, mutta Valkeakosken naiskaartilaiset haluavat vielä koettaa. He lupaavat hyökätä edellä. Kello 4 iltapäivällä alkaa uusi hyökkäys. Tytöt raivaa...

Kapinanaikaan Hauholla, 26. huhtikuuta 1918

Kauaa ei Laitikkalan taistelun voittoa ehditä juhlia. Hämeenlinnan seudulla olevat punaiset saavat kuulla huolestuttavia tietoja huhtikuun 26. päivänä. Valkeakoski on vallattu, sieltä ja Lempäälästä pakenevia punaisia matkustaa usealla laivalla ja proomuilla Vanajavettä pitkin ja myös maanteitse kohti Hämeenlinnaa. Mutta asiat eivät ole Hämeenlinnassa sen paremmin, saksalaiset ovat kaupungin laidalla ja ampuvat tykeillään Hattelmalan harjulta kaupunkiin. Itämeren-divisioonan joukot onnistuvat valtaamaan Hämeenlinnan kenraalimajuri Wolfin johdolla hieman ennen kello viittä iltapäivällä. Raatihuoneen katolle kohoaa valkoinen lippu. Saksalaisten tykkituli aiheuttaa tuhoja rautatieaseman liepeillä, Hätilässä ja Idänpäässä. Idänpään aukeilla katkeaa punaisen pakolaiskolonnan pakotie kohti Tuulosta ja sieltä Lahteen. On koetettava pohjoisempaa, Alvettulan kautta Hauholle ja sieltä kohti itää. Samoin Mierolan salmeen vesitse saapuneet joukot suuntavat kohti Alvettulaa. Joukossa o...

Kapinanaikaan Hauholla, 25. huhtikuuta 1918

Huhtikuun 25. päivänä käydään Pälkäneellä Laitikkalan taistelu. Valkoisten joukoissa on miehiä Renvaldin pataljoonasta, Linsénin Keski-Pohjanmaan II reservipataljoonasta sekä Ylöjärven ja Teiskon asevelvollisia luutnantti Palomäen johdolla. Vastassa on ainakin kaksi turkulaiskomppaniaa punakaartilaisia. Hyökkäys alkaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun valkoiset laskevat Kyllön joella lautat veteen ja ylittävät joen meijerin yläpuolelta yön pimeydessä. He etenevät kohti Kissalammia ja sen ohi Heikkilöiden väliselle peltoaukealle hiljaisuuden vallitessa. Onko vihollinen paennut ja jättänyt Laitikkalan? Myös Harhalan sillan luona edetään. Yhtäkkiä etummaisten miesten ollessa lähestymässä peltoaukean reunalla olevaa metsää alkaa vihollisen helvetillinen tulitus, kuularuiskuilla ja kivääreillä. Punaiset ampuvat räjähtäviä luoteja. Ensihetkessä 11 valkokaartilaista kaatuu pellolle. Taistelun kuluessa heitä kaatuu vielä 17 lisää. Nelisenkymmentä valkoista haavoittuu. Valkoiset...

Kapinanaikaan Hauholla, 24. huhtikuuta 1918

Hauhon rintamalla on rauhallista. Silloin tällöin jossain kajahtaa laukaus. Laitikkalassa ovat valkokaartin hyökkäysvalmistelut edenneet siihen pisteeseen, että yöllä hyökätään. Esikunnassa mänööveriä suunnittelemassa ovat koolla everstit Renvald ja Linsén sekä majuri Frisell.  Eversti Renvald esikuntineen tiedusteluretkellä. Kuva kirjasta Suomen vapaussota vuonna 1918. Hauhon rintaman länsipuolella olevat punakaartilaiset valmistautuvat taistelemaan tien auki kohti itää. Kenraalimajuri Wetzer antaa 24. huhtikuuta eversti Bergströmille käskyn, jonka mukaan Bergströmin ryhmä astuu seuraavasta päivästä lukien suoraan armeijan päällikön alaiseksi. Sen tulee pysyä nykyisillä asemillaan Hauhon seudulla hakien yhteyttä Lahdesta luoteeseen tunkeutuvien saksalaisten voimien kanssa ja estää yhteistoiminnassa näiden kanssa vihollista pääsemästä pakoon Vanajaveden ja Päijänteen välisellä alueella. Majuri Hans Kalmin Pohjois-Hämeen rykmentin I pataljoonalla ja eversti von Brandenstein...

Kapinanaikaan Hauholla, 23. huhtikuuta 1918

Laitikkalassa aloitetaan hyökkäysvalmistelut. Tavoitteena edetä Valkeakosken ja Hämeenlinnan suuntiin. Kyllönjoen ylittävä silta on palanut jo syyskuussa 1917 höyrylaivan piipusta sillan rakenteisiin lentäneen kipinän sytyttämänä. Joki on ylitettävä köysisiltaa ja puisia lauttoja hyväksi käyttäen. Lauttoja rakennetaan täyttä päätä hyökkäystä varten. Ruotsalainen majuri Hjalmar Frisell on organisoimassa hyökkäystä. Kenraalimajuri Wetzer lähettää everstiluutnantti Linsénin pataljoonan Satakunnan rintamalta rautateitse Kangasalan asemalle, josta heidän on määrä siirtyä Laitikkalaan. Laitikkalassa valkoisten keskuudessa liikkuu toiveikas huhu, että apuun on tulossa tuhannen miestä, oikein harjoitettuja. Niitä ollaan kolmella sadalla hevosella vastassa Kangasalan asemalla. Wuolijoen veljekset ovat pidätettynä, Sulo Helsingissä ja Wäinö Hyvinkäällä. Lehdet kertovat, että Sulo Wuolijoki on pidätetty ja häntä on kuulusteltu. Hänet on poliittisista syistä passitettu Sörnäisten vankilaan. Hä...

Kapinanaikaan Hauholla, 22. huhtikuuta 1918

Maanantaina 22.4. taistelu jatkuu Pälkäneen Laitikkalassa edelleen kiivaana. Punaiset polttavat tykkitulellaan Ruokolan kartanon sekä Kärväntälän kylän kaikki neljä taloa ja Laitikkalan kylässä Suttisen ja Katajan talot eläimineen päivineen, sekä Mikkolan talon riihet, joiden pommituksessa Mikkolan talon tytär haavoittui kuolettavasti. Ruokolan kartanon päärakennus. Kuva kirjasta SUomen vapaussota vuonna 1918.  Ylöjärveläinen Uuno Intti kuvaa asiaa kirjeessään sisarelleen: ”Ei täällä ole muuta kuollut kun kaksi ihmistä, eikä nekään ollut sotamiehiä. Toinen oli talon isäntä ja toinen tytär. Ne koittivat sammuttaa yhtä riihtä, joka syttyi kranaatista. Mutta tuli toinen kuula ja se liippas hengettömäksi. Ne pirut saivat polttaa kymmenkunta taloo ihan poroksi. Nyt ne ei enää pommita tätä paikkaa kun saivat talot hävitettyä. Yksi semmonen kylä palo kun oli neljä taloo ihan nurkka nurkin niin ne on ihan tuhkina.” Saksan Itämeren-divisioonan joukot valtaavat Hausjärven pitäjään kuuluv...