Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuuta 26, 2018.

Kapinanaikaan Hauholla, 26. huhtikuuta 1918

Kauaa ei Laitikkalan taistelun voittoa ehditä juhlia. Hämeenlinnan seudulla olevat punaiset saavat kuulla huolestuttavia tietoja huhtikuun 26. päivänä. Valkeakoski on vallattu, sieltä ja Lempäälästä pakenevia punaisia matkustaa usealla laivalla ja proomuilla Vanajavettä pitkin ja myös maanteitse kohti Hämeenlinnaa.

Mutta asiat eivät ole Hämeenlinnassa sen paremmin, saksalaiset ovat kaupungin laidalla ja ampuvat tykeillään Hattelmalan harjulta kaupunkiin. Itämeren-divisioonan joukot onnistuvat valtaamaan Hämeenlinnan kenraalimajuri Wolfin johdolla hieman ennen kello viittä iltapäivällä. Raatihuoneen katolle kohoaa valkoinen lippu.



Idänpään aukeilla katkeaa punaisen pakolaiskolonnan pakotie kohti Tuulosta ja sieltä Lahteen. On koetettava pohjoisempaa, Alvettulan kautta Hauholle ja sieltä kohti itää. Samoin Mierolan salmeen vesitse saapuneet joukot suuntavat kohti Alvettulaa. Joukossa on myös Valkeakosken naiskomppania, 36 tyttöä.

Alvettulaan ja Hyömäkeen asettuu illan ja yön aikana no…