Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 19, 2018.

Kapinanaikaan Hauholla, 19. maaliskuuta 1918

Hauhon rintamalta ei mitään uutta. Hauhon vallankumousoikeuden yleinen syyttäjä Kössi Hirsioja on toimeliaana. Huhtikuun 2. päivänä olisi tarkoitus järjestää vallankumousoikeuden istunto ja sinne tarvitaan syytettyjen penkille väkeä. Hirsioja päättää haastaa August Penttilän Juntulasta oikeuteen vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Sama kohtalo on naapurilla Toivo Seppälällä. Penttilä toimii sanitäärinä ja Seppälä rintamamiehenä Kalmin pataljoonassa. Juntulan Roopen Hirsioja haastaa käräjille viljan puimisen laiminlyönnistä. Juntula on ollut kiireisenä Kuoreveden suunnalla, saunan sammuttamista ja leipomista, muun muassa. Ei ole kerinnyt Miehoilaan puimaan viljaa. Lauri Rautio Padankoskelta sen sijaan joutuu vastaamaan lapsen eläkejuttuun, jonka häntä vastaan on nostanut Iida Vuorinen Hyvikkälän kylästä. Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja 19.3.1918. Valkoisten joukkojen reservejä päätetään vahvistaa. Vilppulaan saapuu 19. maaliskuuta joukkoja Vaasan piiristä