Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 28, 2018.

Kapinanaikaan Hauholla, 28. maaliskuuta 1918

On kiirastorstai. Tampereella käydään kiivaita taisteluita. Päivää tullaan kutsumaan "veriseksi kiirastorstaiksi". Hauholla tilanne vaikuttaa sen verran rauhalliselta, että punaisia uskaltautuu pistäytymään kotopuoleensa valkoisten alueelle. Onni Reuter on yksi heistä. Sekatyömies Onni Reuter on 21-vuotias. Hän on liittyy helmikuussa Portaan työväenyhdistykseen ja toimii Hauhon punakaartin esikunnan kirjurina ja Hauhon Säästöpankin valtuutettuna yhdessä Väinö Syväsen ja Kalle Menströmin kanssa. Nuori mies etenee nopeasti hyvään asemaan punaisten hallinnossa. Jo koulussa hän pärjäsi hyvin, palkittiin jopa koulun parhaana oppilaana. Kouluaikana hän työskenteli Wansénin kaupassa ja ehti pitää hetken omaakin kauppaa Lehdesmäessä. Reuterin isä on arvostettu ammattimies, suutari Rikhard Reuter. Kotitalo on Lehdesmäen kylässä, joka on jo pääsiäisen aikaan valkoisten vallassa. Onni Reuter päättää kuitenkin pistäytyä kotonaan. Hän saapuu Lehdesmäkeen kiirastorstaina 28. maali