Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 17, 2018.

Kapinanaikaan Hauholla, 17. maaliskuuta 1918

Hauhon rintamalta ei mitään uutta. Pohjanmaalla on ryhdytty kokoamaan uusia sotajoukkoja valkoisten joukkojen lisäämiseksi Tampereen valtaukseen. Laihialla on levitetty sanaa, että nyt tars sitten lähteä. 17. maaliskuuta Laihian Nuorisoliiton talolla on harjoittelussa edellispäivänä sinne koottuja miehiä Juvalta, Kyröstä ja Laihialta. Etelä-Pohjanmaan II rykmentin III pataljoonan II komppania saa liikanimen "Äijäkomppania", sillä siinä harjoitetut miehet ovat jo varttuneempia, perheellisiä miehiä. ”Nuorisoliiton taloa alettiin pitää kasarmina, jossa vietettiin yöt ja lepohetket, josta sota- ynnä muita lauluja laulaen marssittiin milloin Jouppiin milloin Vatiloon syömään. Milloin kunnanmaalle asentoja, kaartoja, jonoja, syöksyjä, hyökkäyksiä, kivääritemppuja ym. harjoittelemaan. Eipä se työssä kangistuneille isäntämiehille mitään helppoa ollut. Mutta mitäs siitä takki vain pois päältä ja hurraata huutaen vallattiin kunnantalo taas kerran, notta rojahti vain.”