Siirry pääsisältöön

Kapinanaikaan Hauholla, 11. huhtikuuta 1918

Hauhon rintamalla alkaa tapahtua Alvettulassa ja Laitikkalassa.

Kapteeni Södermanin II Etelä-Pohjanmaan reservipataljoona saapuu Miehoilan kautta Ellilään ja koettaa ottaa haltuunsa Alvettulan ja Vuolteen sillat. Punaiset onnistuvat ajamaan valkoiset pois mainittujen siltojen luota. Söderman vetäytyy Miehoilaan ja siirtyy Sappeen kautta Tuulokseen. Siellä joukot asettuvat Juttilaan Tampereen kautta Nokialle lähetetyn Linsénin pataljoonan tilalle.

Vuolteen silta Vitsiälässä.

Renvaldin pataljoona hyökkää samaan aikaan Pälkäneellä ja onnistuu valtaamaan Ruokolan kylän ja jatkaa Laitikkalaan. Laitikkalassa Renvaldin pohjalaiset saavat vastaansa turkulaisia punakaartilaisia.

Tilanne alkaa kiristyä Hämeessä. Hämeen Voima lakkaa ilmestymästä, viimeinen numero julkaistaan 7. huhtikuuta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapinanaikaan Hauholla, 28. huhtikuuta 1918

Södermanin pataljoona saapuu eversti Bergströmin johtamana Hovinkartanoon aamulla neljän aikaan. On hetki aikaa levähtää, aamukuudelta alkaa hyökkäys.

Valkoiset ja saksalaiset marssivat Hauhon kirkolle. Södermanin pataljoonan toinen komppania lähtee Hauhon hautausmaan suuntaan ja kolmas komppania koukkaa pohjoisen kautta hyökätäkseen Kalailasta käsin. Ensimmäinen komppania jää Vihniöön reserviiin.

Saksalaisten päästyä Vihniössä asemiin he avaavat tulen ja ampuvat tykillään Hauhon kirkon luo. Punaiset ovat puolustusasemissa kylän laidalla. He aloittavat saarrostavan vastahyökkäyksen. Pian saksalaiset joutuvat vetäytymään, jättäen rintamaan aukon.

Hautausmaan luona käydään kiivasta taistelua. Punaiset ovat hyvissä asemissa hautausmaan aidan ja kivien takana. Södermanin pataljoonan toinen komppania joutuu hyökkäämään avoimen peltoaukean yli. Komppaniaa johtaa luutnantti Lindström. Punaiset lähtevät vastahyökkäykseen ja murtavat aukon valkoisten hyökkäysketjuun ja pääsevät näin heidän …

Kapinanaikaan Hauholla, 2. huhtikuuta 1918

Huhtikuun toinen päivä käydään Sotjalassa kiivas taistelu.

Collianderin pataljoonan II komppanian ensimmäinen joukkue lähetetään Sotjalaan. Tiepartiot lähetetään Hovinkartanosta Tuuloksen ja Kokkilan suuntaan. Puolenpäivän jälkeen alkaa Lehdesmäkeen kuulua Pyhäjärven toiselta puolelta taajaa ammuntaa. Punaiset yllättävät laihialaiset Sotjalassa. Punaisia on arviolta 200, valkoisia 30-40. Punaiset ajavat valkoisia takaa, jotka pyrkivät Pyhäjärven yli takaisin Lehdenmäkeen. Muutamia valkoisia kaatuu järven jäälle.

Taistelun ollessa kuumimmillaan tiirailee majuri Colliander kiikareillaan taistelua ja päättelee sen olevan pienen etuvartiokahakan.

Joitakin päiviä ennen oli pataljoonaan tullut majurin vävy, taiteilija Lennart Segerstråle komppanianpäälliköksi. Hänestä tilanne näyttää vakavalta, minkä vuoksi hän pyytää appiukoltaan, että hän saisi ottaa vapaaehtoisia ja mennä sivusta häiritsemään punaisten tekemää saartoyritystä.

Hän onnistui 20 vapaaehtoisen sotilaan kanssa pelastaa So…

Kapinanaikaan Hauholla, 25. huhtikuuta 1918

Huhtikuun 25. päivänä käydään Pälkäneellä Laitikkalan taistelu. Valkoisten joukoissa on miehiä Renvaldin pataljoonasta, Linsénin Keski-Pohjanmaan II reservipataljoonasta sekä Ylöjärven ja Teiskon asevelvollisia luutnantti Palomäen johdolla. Vastassa on ainakin kaksi turkulaiskomppaniaa punakaartilaisia.

Hyökkäys alkaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun valkoiset laskevat Kyllön joella lautat veteen ja ylittävät joen meijerin yläpuolelta yön pimeydessä. He etenevät kohti Kissalammia ja sen ohi Heikkilöiden väliselle peltoaukealle hiljaisuuden vallitessa. Onko vihollinen paennut ja jättänyt Laitikkalan? Myös Harhalan sillan luona edetään.

Yhtäkkiä etummaisten miesten ollessa lähestymässä peltoaukean reunalla olevaa metsää alkaa vihollisen helvetillinen tulitus, kuularuiskuilla ja kivääreillä. Punaiset ampuvat räjähtäviä luoteja.

Ensihetkessä 11 valkokaartilaista kaatuu pellolle. Taistelun kuluessa heitä kaatuu vielä 17 lisää. Nelisenkymmentä valkoista haavoittuu. Valkoiset ve…